expr:class='"loading" + data:blog.mobileClass'>

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

KAKTUKSIA JA MÖÖPELIRALLIA

Sain syntymäpäivälahjaksi kolme kaktusta. Olin haaveillut kaktuksesta jonkin aikaa ja katsotaan nyt niitä saatuani osaanko pitää ne hengissä. Viherkasvien lisäksi sormeni syyhyävät siementen kylvöön, mutta pakko malttaa mielensä vielä jonkin aikaa. Tänne kirjoittelu on jäänyt kyllä taas niin arjen jalkoihin. Tai ei se arki niinkään, mutta jatkuva sairastelu siinä sivussa on vienyt kaiken energian. Pari päivää sitten sain myös toisen synttärilahjan kotiin, olohuoneen uuden maton. Olohuoneesta lähti myös kaappi pikkupoikien huoneeseen ja uusi hyllykkö on jo suunnitelmissa, joten jotain pientä vaihtelua tulossa. Eteinen koki myös pientä päivitystä ja taitaa vähitellen saada joka nurkka. Pieniä mieltä piristäviä seikkoja, mutta itselle niin tärkeitä.




Viime viikko meni kyllä ihan ohi sairastellessa ja hoivatessa muita. Oma olo alkaa vähitellen korjaantumaan, mutta pienten ei vielä. Viime viikonlopun mökkireissu peruuntui ja siirtyi tulevaan viikonloppuun. Toivotaan, että silloin pääsemme käymään kevään ensimmäisen kerran mökillä. Kevättä kohti mennään sen kyllä huomaan, päivä on pidentynyt ja aurinkokin muistaa joskus meitä olemassa olollaan.  Mukavaa viikkoa sinulle!