expr:class='"loading" + data:blog.mobileClass'>

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Valkoista mustalla

No nyt on olohuoneessa mustat verhot ja mitä useampi päivä kuluu, niin sitä enemmän niistä pidän. Muutama uusi tyynynpäällinenkin pääsi sohvalle. Muitakin mustia sisustusjuttuja on suunnitteilla kun vaan saan aikaiseksi toteuttaa niitä... Mustasta puutuolista haaveilen myös, tai jonkun tuolin maalaamisesta mustaksi. Se tuoli vaan puuttuu vielä. Pitää toria kyttäillä, jos se sopiva yksilö tulisi vastaan.

Ensimmäiset omat ruusuni avautuivat ja niitä olenkin ihastellut muutaman päivän. Tällä hetkellä kukkii ainoastaan tummanpunaiset, muita värejä odotellaan vielä. Mieheni ukin vanhan pöydän kannoin olohuoneeseemme takaisin varastosta. Kun piti ruusulle pöytä saada :) Tämä pöytä otettiin meille väliaikaiseksi pöydäksi esikoisemme ristiäsiin, koska jokin pöytä piti olla kastemaljan alle ja sille tiellä se jäi. Kalustemaali on kestänyt kovaa ajoa pikkuautoilla ja hakkaamista leikeillä oikein urakalla. Ja tosiaan varastossa pöytä vanhus kävi välillä olemassa ja nyt palasi taas paikalleen, ehkä väliaikaisesti... Näillä tunnelmilla mennään kohti uutta viikkoa!






Paistoin sen suunnittelemani mustikkapiirakan ja tekaisin myös miehen toivoman mansikkakakun, mums! Mustikkapiirakkaan etsin uutta ohjetta netistä ja tällä reseptillä tuli niin mahdottoman hyvää, jotta ei pilaantumaan jäänyt :)

Mustikkarahkapiirakka

Pohja:
100 g sulaa voita
3/4 dl sokeria
1 kananmuna
2,5 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
1 dl maitoa 
1 purkki (250g) maitorahkaa
1 kananmuna
1 dl sokeria 
1 tl vaniljasokeria

mustikoita noin 3 dl

Pohja-aineet sekoitetaan keskenään (viimeisenä lisätään jauho-leivinjauheseos) ja laitetaan jääkaappiin täytteen tekemisen ajaksi. Täyte aineet sekoitetaan keskenään, paitsi ei mustikoita. Painellaan pohja voideltuun vuokaan (noin 24 cm) vehnäjauhojen avulla. Laitetaan mustikat pohjalle ja lopuksi kaadetaan täyteseos päälle. Paistetaan uunissa 200 asteessa 40 minuuttia.



2 kommenttia:

  1. Hmm toimiskohan tuo ohje hilloilla kun tänään niitä suoraan suolta sain...? :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisin että toimii. Itsekin meinasin kokeilla muilla marjoilla tätä samaa ohjetta :)

      Poista