torstai 29. syyskuuta 2016

KALKKIMAALIA PINTAAN

Ystävän luona vietetyn viikonlopun aikana tutkin hänen kalkkimaalilla maalattua tuolia ja seuraavalla viikolla sitten maalasin jo tilaamallani maalilla kotona ruokapöytäämme. Tätä pöytää joka on minua vanhempi ja ollut meillä kotikotona lapsuudestani asti ja jonka maalaamista olen suunnitellut vuosia. Nyt syntyi nopeaan päätös kalkkimaalilla maalaamisesta ja maalin sävystä. Jopas on loistava maali tämmöiselle hätähousumaalarille. Kuivuu nopeaan ja on todella riittoisaa. Kerrassaan loistavaa! Tilasin 0,7 litran purkin Jeanne d`Arc Living vintage maalia sävynä warm latte. Juurikin semmoinen sävy jota olin pöytäämme mielessäni miettinyt. Tällä hetkellä maalattuna ovat ainoastaan jalat. Joko pöytä & penkit jää noin tai sitten maalaan kannetkin. Kannessa maali pelkälleen ei kyllä toimi, jää kaikki rasvatahrat jne näkymään. Vaatii lakan maalin päälle. Tilasin samalla myös lakan, joten sitäkin päätin kokeilla tosin ensin hieman pienempään kohteeseen. Pohjatöitä en sen suuremmin tehnyt, karhensin karhunkielellä jalat. Kannen kyllä meinaan hioa, jos päädyn sen maalaamaan.



Pinta on niin kaunis, matta. Mutta kieltämättä lapsiperheessä pöydän puhtaana pito mietityttää. Mieheni suosii minua enemmän käytännöllisyyttä, joten en uskalla pöydän kantta vielä maalata vaan seurailen hieman maalin ja lakan kestoa ensin muissa maalailuissani. Mutta voin sanoa, että jonkun sortin hurahdus tuli ja tilasin jo toistakin väriä, jolla maalasin koululaisen tuolin. Tähän tuoliin testasi myös ostamaani lakkaa. Pinta muuttui hivenen "liukkaamaksi" mutta on erittäin matta silti. Lopputulos ei ole mitenkään lakkamainen, ei niin liukas, mutta juuri sen tuntuinen, että tuo kestävyyttä ja helpottaa puhtaanapitoa. Alla ennen ja jälkeen kuvat. Kerro onko sinulla kokemuksia kalkkimaalista? Sen kestävyydestä ja puhtaanapidosta? Olisin enemmän kuin utelias kuulemaan kommenttisi!


Lupsakkaa loppu viikkoa! Täällä valmistellaan viikonlopun juhlia, äitini syntymäpäivää ja kävimpä tänään kirjoittamassa työsopimuksenkin alle, joten uusia jännittäviä aikoja on tiedossa. Kotiäitiyteni ura on loppusuoralla! Kääk ja hui!

2 kommenttia: