expr:class='"loading" + data:blog.mobileClass'>

torstai 2. kesäkuuta 2016

MAJA MATALA

Lasten maja on ollut valmiina jo tovin, mutta maalia pintaansa se ei ole edelleenkään saanut. Saanoonko tuo ikinä (maalareita laiskottaa), joten päätin tänään ulkoillessamme napsata siitä muutaman kuvan. Maja on jäänyt vähemmälle leikille metsän kiinnostaessa enemmän, mutta jospa ne majaleikitkin vielä löytyisivät. Toivottavasti tänä kesänä ulkosaunan rakentamisen edetessä saisimme tätä osaa pihasta kuntoon. Siellä kun tuppaa olemaan vielä hirsikasaa ja muuta sinne kuulumatonta. Välillä iskee malttamattomuus, tahtoisin kaiken heti kuntoon, mutta se vaatii niin paljon työtä!

Maja on siis toteutettu poikien oman piirrustuksen pohjalta. He piirsivät kuvan millaisen tahtoivat ja minä rakensin heidän avustuksellaan. Onneksi eivät toivoneet majaa puuhun, kun siitäkin oli joskus puhetta... Siinä olisi tämän äidin taidot loppuneet kesken. Laudat ovat purkulautaa ja pohjana on pari isoa siirtolavaa, joten voisin sanoa sen olleen ilmainen rakentaa. Majassa on pyöreät ikkunat jokaisen lapsen omalla korkeudella ja yksi ylempänä oven päällä aikuisille :)



Ulkona vihreys on räjähtänyt loistoonsa ja nurmikkoa saakin leikata ahkeraan. Uutukaista trimmeriäkin pääsin ulkoiluttamaan yksi ilta ja aah sitä ihanuutta, kun saan siistittyä semmoisia paikkoja joihin en leikkurilla pääse. Yllätys yllätys täällä aika on mennyt pihalla kotona sekä  mökillä ja viimeiset pari päivää olen kokenut jonkun sortin taantumaa ja väsymystä. Lapsilla alkoi loma ja nyt on kesä edessä. Tänään käytiin kaupungissa, vaikka maalla mukavaa onkin, oli kiva käydä jäätelöllä ja leikkipuistossa. Huomiselle suunniteltiin piknik/uimareissua läheiselle rannalle ja sitten viikonloppuna saammekin juhlia rakasta kummityttöäni ja hänen suurta saavutustaan. Kauluspaitoja on jo silitetty pitkä rivi juhlaa odottamaan ja oma mekkokin odottaa valmiina. Ihanaa päästä juhlaan!


2 kommenttia:

  1. Lapset tykkäävät majoista. Tuo on vahvan näköinen, varmasti kestää lasten tiimellyksen. Liityin äsken blogisi jäseneksi. Sinäkin voit liittyä minun blogiini, olisi kiva saada uusia blogituttuja.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kutsusta, tulen vastavierailulle sinun blogiisi.

    VastaaPoista