keskiviikko 25. toukokuuta 2016

NORSUJEN ALLA NUKUTTAA

Täällä huoneiden vaihdon jälkeen ovat lapset nukkuneet todella hyvin. Ei voi kun intoilla ja toivoa, että asia pysyy näin. Esikoinen muutti jokin aika sitten lastenhuoneesta vierashuoneeseen, josta pikku hiljaa muokkaamme hänelle koululaisen huoneen (seinämaali edelleen päättämättä) ja pienin poika muutti meidän aikuisten makuuhuoneesta kimppahuoneeseen keskimmäisen poikasen kanssa. Kerran yössä ehkä kuuluu jotain pikku poikien huoneen suunnasta, mutta viime yönäkään ei pihaustakaan ennen aamu kuutta. Ainoastaan neljän aikaan avonaisesta ikkunasta sisälle tiensä löytänyt ampiainen herätti minut surinallaan. 


Tilasin pienemmille lapsille pitkään suunnittelemani Finlaysonin elefantti pussilakanat. Ne ovat kyllä ihanat. Meillä kun ei edelleenkään ole käytössä päiväpeittoja lastenhuoneessa, niin on ihanaa, että lakanat itsessään ovat katseenkestävät ja kauniit. Esikoinen sai uuteen huoneeseensa Marimekon lakanat, jotta tasapuolisuuden nimissä kaikilla on uudet petivaatteet missä nukkua. 



Lämpöä tuntuu riittävän ja eilen laitoinkin kasvihuoneen kuntoon. Talossa sisällä ikkunat tuntuvat yllättävän avarilta, kun taimimäärä muutti pois. Tai no vielä sisällä on muutamia taimia hieman kasvamassa, mutta suurin osa lähti ulos eilen. Tästä asiasta seuraa ikkunanpesu, mutta ei tänään, ei huvita. Taidetaan lähteä pihalle ihmettelemään mitähän siellä jaksaisi touhuta. Viime viikonloppuna toteutin viimein hiekkalaatikon siirron leikkimökin yhteyteen ja rajauksen tein luonnonkivillä. Nyt kelpaa leikkiä! Kiva muutenkin, että lasten kaikki kiikut, leikkimökki, maja, hiekkalaatikko jne ovat samalla suunnalla pihalla, leikkipihalla, jos tämä piha ei enää tästä kauheasti muuttuisi... 
Aurinkoa päivääsi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti