expr:class='"loading" + data:blog.mobileClass'>

maanantai 9. toukokuuta 2016

ÄITIENPÄIVÄN AIKAA

Täällä ollaan niin kesäfiiliksissä! On lämmintä ja mieskin lomailee, tuntuu siis ihan kesältä. Saatiin niin mökillä kuin kotonakin ulkohommat käyntiin viikonlopun aikana. Lämpöä tuntuu tosiaan riittävän ja olenkin hyödyntänyt sitä maalaamalla. Ihan vaan pikkuisen piti parannella huonoja maalipintoja mökkisaunalla ja sittenpä olikin jo yhdet kaiteet maalattu kokonaan uudelleen. Kotona kasvilavat saivat siemenensä ja taimia olen kyydinnyt jo ulkoilemaan monena päivänä. Äitienpäivä hujahti osittain touhutessa työrukkaset kädessä ja osittain juhliessa mekko päällä. Eilen oli se aamu vuodesta jolloin minä sain nukkua, syödä aamupalaa sängyssä ja avata monta pienten kätösten tekemää lahjaa. Mieheltä luulin saavani äitienpäivälahjaksi trimmerin, joka nökötti odottavasti autokatoksessa. Odottelin vaan milloin siihen ilmestyy lahjaruusuke päälle, mutta hän yllättikin lahjakortilla ja ruusuilla. Trimmeri oli siis extraa :) Ihana ja lämmin äitienpäivä jäi muistoihin.

Hyvä ilma aiheuttaa sen, ettei meinaa malttaa sisällä olla ollenkaan. Sisällä eläminen jäänyt todella vähälle. No ehtiihän sitä sadepäivinäkin tai tälleen ilta/yö aikaan tietokoneella käymään... Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti