perjantai 20. toukokuuta 2016

PÄIVÄ PUSSISSA

Käytän lahjapusseja ja muita paperipusseja aina hyödykseni milloin missäkin. Niihin on kätevä pakata vyöt, huivit, ompelulangat jne ja ovathan ne kauniitakin, eikö? Tänään innostuin tekemään itse ja taittelemaan muutamia pieniä pussukoita säilytysjutuiksi. Kuvien ensimmäinen paperi on Marimekon lahjapaperia ja toinen paperi on esikoisen itsensä tekemää ja siihen oli kääritty äitienpäivälahjani. En halunnut hukata vaivalla tehtyä paperia, vaan se pääsi uusiokäyttöön pareripusseiksi. Tekeminen on helppoa, kun taittelee paperin jonkin laatikon päälle. Eli etsi sen kokoinen laatikko minkä kokoisen pussin haluat tehdä ja taittele paperi siihen päälle vähän niin kuin pakettia tekisit ja liimaa taitokset kiinni. Murolaatikoista jne saa kätevästi muuten fiksattua sopivan kokoisia lootia, jos ei satu valmiina olemaan.




Tänään totesin, etten jaksa lenkille tai kuntosalille enää paljoa vaivautua, kun pihalla touhuan. Toki sen oman ajan vuoksi voisi tietysti mennäkin, pihalla kun touhuajia aina riittää...  Raivasin tänään metsässä miehen kaatamia risuja tai no osa oli käsivarren paksuisia pieniä puita sekä lapioin ja kärräsin multaa. Hikihän siinä tuli! Pojat ovat innostuneet majansa lisäksi leikkimään majan takana metsässä, niin sitä metsää ollaan vähän raivattu, jotta sinne sekaan mahtuisi kävelemään. Tänäänkin yksi lapsi rämpi purossa kengät märkänä ja toinen jäi housuistaan puunoksaan kiinni. Ompahan seikkailtavaa! Huominen säätiedotus lupaa vesisadetta, joka kyllä tulee tarpeeseen. Kasvit huutavat suorastaan vettä ja tämä siitepölyn määrä alkaisi jo riittämään. Huomenna voinkin keskittyä sisähommiin. Kävin tänään maalikaupasta maalinsävy vaihtoehtoja esikoisen huoneen  yhteen seinään, joten jospa huomenna pääsisi yhteisymmärrykseen seinän väristä. Lisäksi majankin väri on vielä päättämättä ja yhtä jos toista ommeltavaa odottaa tuolla yläkerrassa tekijäänsä. Nyt taimien siirto kuistilta yöksi sisälle ja iltatouhuille lasten kanssa. Oikein mukavaa viikoloppua!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti