expr:class='"loading" + data:blog.mobileClass'>

perjantai 6. marraskuuta 2015

ARKEA JA ASKARTELUJA

Niin se vaan tämänkin viikko jo vetelee perjantaissa. Meillä ollaan vietetty sairastupaa tällä viikolla. Toivotaan, että tauti on selätetty. Lapsiperheessä kaikki taudit aiheuttavat aina jonkun kirosanan, jokainen saa yleensä osansa siitä vuorollaan. Siis taudista ei kirosanoista. Ollaankin askarreltu tällä viikolla poikien kanssa moneen kertaan, kun ei ulkona pystytty touhuamaan niin puuhailtiin sitten sisällä. Joka päivä tapahtui pikkuisen jotakin. Olen hurahtanut vanhoihin kirjoihin, en siis lukemaan niitä vaan askartelemaan niiden sivuista sitä sun tätä. Viime talvena leikkelin/taittelin kirjoista mm. erilaisia tähtiä. Kirjasivuja taittelinkin jokin aika sitten, kuvia niistä löytyy täältä. Tällä kertaa kirjansivut päätyivät viirinauhoiksi. Kokeiltiin myös leimasia niihin ja viirinauhoja syntyikin monta ympäri taloa. Villalangan laitoin nauhaksi, kun ei muuta mustaa sattunut kaapissa olemaan. 




Askarreltiin poikien kanssa myös vähän isänpäiväjuttuloita, yllätys yllätys. Tänä vuonna ajatuksena on, että jokainen poika saa antaa oman paketin. Isi saakin sitten aika monta pakettia! Osa on poikien omia tekemiä ja osa kaupasta hankittuja, pikku juttuja tarpeeseen.  Pienin poitsu ei osaa itse vielä kummaisia näpertää, joten tekastiin isille uudet työhanskat yhdessä :) Painettiin kädenjäljen kangasmaaleilla. Saa nähä päätyvätkö hanskat ihan käyttöön asti.


Tänään kävimme eskarin jälkeen koko perheen voimin markkinoilla. Syy oli mennä ostamaan piirrustuspaperia kassillinen ja iso kassillinen paperia saatiinkin lohen ja lakujen lisäksi. Emme ole varmaan ikinä käyneet koko perheen voimin markkinoilla ja ylipäätään edellisestä käynnistä on vuosia minullakin. Ostettiin torilta syömistä ja mentiin puistoon syömään, olipa mukavaa vaihtelua. 

Ihanaa alkanutta viikonloppua teille! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti