sunnuntai 20. joulukuuta 2015

OI KUUSIPUU

Eilen aamulla se piti metsästä käydä ja illalla jo sisälle saada, joulukuusi! Nyt se koreilee, kiiltelee ja loistaa olohuoneessa. Kuusen hakeminen omasta metsästä on aina jotenkin sykähdyttävä kokemus. Tulee mieleen oma lapsuus, jolloin näin myös tehtiin. Kaukaa emme kuusta hakeneet, lapset jäivät itseasiassa tekemään lumiukkoja pihalle, se kiinnosti enemmän kuin kuusen hakeminen, mutta sallittakoon se heille. Suvilumi innoitti eilen kastelemaan vaatteet oikein kunnolla ja hienoja ukkoja syntyi pihalle. Kuusi löytyi pienen etsimisen jälkeen aivan läheltä. Eilen illalla yökkäreissä se lasten kanssa koristeltiin. Latvaan pääsi pilleistä tehty tähtihimmeli, niin kuin suunnittelinkin. Lasten mielestä se ei ollut hieno, mutta saa nyt kelvata tämän joulun :) Ehkä muistan hankkia uuden latvatähden seuraavaksi jouluksi...





Neljä yötä jouluun on! Taidan kipasta paketoimaan viimoisen lahjan, sitten olisi kaikki paketit valmiina. Tuleekohan joulupukki vai ajaakohan se ohi? Tänään on semmoista vauhtia ja vilskettä pojilla, että tuli tontuilla peloteltua ihan tosissaan. En sitten tiedä hiljentikö se yhtään sitä vauhtia...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti