maanantai 28. joulukuuta 2015

UUDEN VUODEN ODOTUSTA

Hassua, että odotan uudenvuodenaattoa. Vaikka meillä ei ole yhtään mitään suunnitelmia miten sitä vietämme, mutta odotan tunnetta, joka vuosittain tulee kun vuosi vaihtuu. Jotenkin maaginen tunne vuoden vaihtumisesta. Joulu meni toisaalta liiankin nopeasti. Aatto häärätessä keittiössä ja valmistellessa iltaa. Välillä hetken rauhoittuminen ja kynttilöiden vienti haudoille. Pukki ei tässä talossa käynyt, mutta lahjat hän sentään jätti terassille. Voi sitä iloa ja riemua mitä saapuneet paketit aiheuttivat! Niin monta toivetta oli kuultu, mutta muutama pettymyskin koettiin. Jouluaattona saimme nauttia niin kauniista lumisesta joulumaan maisemasta, joka oli kyllä vaan sen pienen hetken ilo ja suli jo seuraavana päivänä pois. 

Joulupäivänä koitti joulumme toinen osa, kun odotetut jouluvieraat saapuivat lahjoineen, kasseineen ja koirineen. Taas riitti iloa ja riemua niin lapsilla kuin aikuisillakin. Ja saunanlauteilla syntynyt idea lähteä tapanintansseihinkin toteutettiin. Ihanat muistot jäi joulun ajalta ja mieheltä saamani joululahjaraha hieman polttelee, mihinkähän sen tuhlaisi. En saanut porakonetta, niin kuin aluksi luulin, mutta voin ostaa jotain muuta, vaikka sen porakoneen. Ja mikä parasta alennusmyynnithän alkoivat...

Tänään olen jatkojalostanut jouluruokia, joita tiettävästi tulee aina varattua hieman liikaa. Aamuruuaksi oli lihakeittoa karjalanpaistista ja iltaruuaksi on valmistumassa nyhtöpossua loppu kinkusta. Huomenna meinasin kokeilla porkkanalaatikosta tehtyjä kasvispihvejä. Hyvin katoavat tuunaamalla loput ruuat. Jouluna tuli kuvattua yllättävän vähän, keskityin ihan kaikkeen muuhun kuin kameran takana olemiseen. Alla muutama räpsy joulun tunnelmastamme.

Oikein ihanaa alkanutta viikkoa sinulle!












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti