maanantai 26. lokakuuta 2015

HÖYHENEN KEVYTTÄ AAMUPÄIVÄÄ

Tämä aamupäivänä ovat höyhenet pöllynneet talossamme. Tein askarteluja laatikon pohjalle jääneistä valkoisista höyhenistä. Höyhenkuusia tein jo viime talvena "joulukukaksi/viemisiksi" muutamalle ystävälle. Ja nyt kuuset saivat seurakseen myös kransseja. Viikonloppu hujahti vauhdilla ystävän luona kylätellen ja eilen kotimatkalla kirpputorilla poikien kanssa pyörähtäen. Kotona olivat miehet ahertaneet sillä aikaa ulkosaunan kimpussa ja saaneet kattopohjan valmiiksi. Vielä kun kattomateriaali saadaan paikoilleen, niin sitten saa minun puolestani talvi tulla. Joko alkaa jännittää milloin ensilumi sataa? Meillä sitä jo jännätään ja odotetaan. Tiedän, että kevättalvella olen jo täysin kypsä lumeen, mutta aina sitä talven alkua ja lumen satamista vaan odottaa. 






Höyheniä liimatessa mieleeni tuli alla oleva runo, joka oli jokin vuosi sitten joulukorteissamme. Kirjoittajaa en tiedä, enkä edes muista mistä runon löysin, mutta päätin sen silti teillekin jakaa. Hieman jo joulujuttuja täällä mietitään :) Palataan!

Entiedä onko enkeleitä,
onkohan ollenkaan olemassa heitä.
Jos enkelit ovat keksitty juttu,
niin kenen se oli tuo valkoinen nuttu?
Sipaisu höyhenen kevyen,
kenen se oli, tidätkö sen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti