expr:class='"loading" + data:blog.mobileClass'>

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Seesteistä sunnuntaita

Aamu kuuden herätyksestä johtuen tuntuu tässä päivässä olevan tunteja normaalia enemmän. Vaikka heräämisen ajankohta on sinällään ihan normaali, tänään on vaan saatu aikaiseksi yhtä sun toista. Aamupalan jälkeen pieni kävelylenkki teki hyvän startin tähän päivään. Kannoin viimeisetkin talvivaatteet varastosta eteiseen ja sain ne järjesteltyä paikoilleenkin. Siinä samassa varastossa tuli tehtyä pika inventaario monoissa ja luistimissa. Varastosta käteeni tarttui myös yksi vanha maalaukseni saa nähdä päätyykö se seinälle asti vai vienkö sen varastoon takaisin... 


Pysähdyin tänään ihastelemaan puolipyöreälle pöytälleni jokin aika sitten tekemääni tuunausta, joten siitä kuvia myös teille. Maalasin vanhaan pöytään "liinan". Pöytä oli ennestään valkoinen, asetin sen päälle muovisen liinan ja vetelin telalla yli, värinä oli sama vihreä millä maalasin lastenhuoneen kaapin (löydät sen täältä). Helppo juttu, eikä kukaan vedä tätä liinaa lattialle :).



Ystävän luona vieraillessani sain idean vanhojen kirjojen sivujen taittelusta. Olen nähnyt niitä ennenkin netissä, mutta nyt kun näki hänellä niitä esillä, niin innostuin itsekin ja muutama kirja saikin uuden muodon. 




Aamuruuan jälkeen väriteltiin poikien kanssa. Äitini toi eilen Biltemasta piirustuspaperirullan tai oikeastaan värityskuvarullan. Rullalla on värityskuvaa 4 metriä, jossa on liima pohjassa. Hyvin pysyy pöydässä ja lähtee myös hyvin irti :) mummo oli vaan ostanut tyttöjen kuvia (poikien mielestä), mutta kelpasihan nuo. Netistä tänään katselin Bilteman sivuja ja näköjään myynnissä on kahta eri kuvioista, toisessa dinosauruksia ja toisessa vähän tyttömäisempiä kuvia prinsessoineen ja keijuineen. Pitää käydä hakemassa se toinenkin rulla, oli sen verran näppärä juttu. Näitähän voisi hyvin käyttää askarteluissa, korteissa, synttäreillä jne. Kannattaa tsekata mikäli teillä tykätään väritellä, linkki tuotteeseen tässä.


Nyt lähden tutkimaan varastosta löytämääni vanhaa tekelettäni, olisiko siitä seinälle asti. Palaan taas :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti