expr:class='"loading" + data:blog.mobileClass'>

torstai 16. heinäkuuta 2015

Eväsretkellä omalla pihalla

Rakastan eväitä! Niiden tekemistä sekä niiden syömistä. Mielestäni ei tarvitse lähteä edes retkelle, vaan herkkuja voi nauttia vaikka omalla pihalla. Mikäpä lapsista olisi kivempaa välipalalla kuin kaivella eväsleipää korista ja valita sieltä se makoisin palanen. Tänään teimme jokaiselle sämpylän mieleisillä täytteillä ja suuntaisimme pihan perälle välipalalle. Yllärinä mies sai päiväkahvinsa saunanrakennus työmaalleen :)





Päiväkahvin innoittamana myös vanhat Arabian kupit saivat uusiokäyttöä. Kaiken ei tarvitse puutarhassa olla niin vakavaa, ei meillä ainakaan...




Pyörittelin varastosta löytynyttä rautalangan pätkää kädessäni ja siitä syntyi kranssinpohja eläville kukkasille. Eihän se kauaa kestä, mutta hetkellisen ilon siitä saa. Näyttää siltä, ettei puutarhassani juurikaan kuki tällä hetkellä muita kuin keltaisia kukkia. Vaikka ne kauniita ovatkin, silti keltainen ei kuulu lempiväreihini. Kukahan kumma ne lie sinne istuttanut? Odotan niin pionien aukeamista. Tänään jo yksi näyttää lupaavasti aukenevan. Luonnosta löytää myös kukkia, niin kuin tuohon kranssiin kävin hakemassa.



Kun yhdestä perheen ruokkimisesta selviää, niin mietin jo seuraavaa, joten mars keittiöön iltaruokaa laittamaan. Mitähän tänään syötäisiin? Se on vielä hieman epäselvää itse kokillekin...

1 kommentti: