tiistai 7. huhtikuuta 2015

Oi ihana arki ja oma aika?

Vaikka arki on vauhdikasta ja vilskettä talossamme riittää, on minulle todella tärkeää saada toteutettaa itseääni jollain tavalla. Kevät on taas tuonut uuden vaihteen silmään tähän asiaan. Ideoita pursuaa joka paikasta. Niitä löytyy netistä, Pinterest on aivan pohjaton idea pankki, lehdistä sekä omasta päästä. Monesti ihan käytännön kautta saan idean toteuttaa jotain. Kaikki ideat mitkä helpottavat arkea, mutta näyttävät samalla kauniilta ovat minulle pieni lottovoitto! Yksi esimerkki on syöttötuoliin ompelemani pussukka vanhasta essusta, sinne saa piiloon pienelle syöjälle tarkoitettuja juttuja. Mitätön juttu, mutta kätevä ja ihan sieväkin!

Mietin tänään onko minulla omaa aikaa ja tulin siihen lopputulokseen, että onhan sitä! Vaikkakin se aika on jossain pyykin pesun, vaipan vaihdon ja siivoamisen välimaastossa. Isolla valkoisella sohvalla olohuoneessamme istuessani ja kuunnellessani lasten leikkejä ja kinastelua tulin siihen tulokseen, että elämässäni tällä hetkellä kaikkenlainen aika nivoutuu tiukasti yhteen ja yhteiseen tekemiseen lasten ja koko perheen kanssa. Päivämme koostuvat kaikenlaisista erilaisista hetkistä, se oma aika voi olla se kahvikupponen touhujen välissä. Nautin siis siitä ja mietiskelen kevättä: kukkapenkkejä ja verhoja...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti